16 marraskuuta 2015

Oululaisten bloggaajien pikkujoulut! (11.11.15)

Kuva: Sarianna

Moikka! Meillä oli viimeviikolla keskiviikkona bloggaajien pikkujoulut. Pikkujoulut järjestettiin kilta talolla. Tilat olimme saaneet bloggaaja porukan käyttöön Even kautta. (Pääsponsorina toimi siis Oulun Arkkitehtikilta.)

 Paikalla meitä oli reilu 20 bloggaajaa, Ilta oli kaikin puolin mukava ja onnistunut. Jossei pientä pääkipua lasketa, mikä iski onneksi vasta loppu illasta.



Tarjolla oli paljon ihania herkkuja, Suurin osa herkuista oli koottu nyyttäri meiningillä. Mutta puistokahvila makia oli sponssannut juhlia varten neljää erinlaista makeaa leivosta ja cloettalta oli suklaata ja pähkinöitä. Itse olen tosi laiska leipomaan, joten ostin pipareita. Saatiin vähän joulun makua.





Illan aikana järjestettiin arvonta, minkä palkinnon sponssasi Make up store. Arvonta napsahti Lindalle. :)

Saatiin myös kaikki ihanat Goodie bagit. Jokaisen bagistä löytyi gloettan suklaa levy, Glitterin kaulahuivit hupulla, Glitterin korvakorut, käsikoru ja hiuskoriste. Joille keksin jo käyttötarkoituksenkin. Ajattelin laittaa ne jouluaattona ja/tai uutenavuonna.

Ouluun on myös vasta avattu uusi ravintola nimeltä Sticky wingers, Bagissä oli vielä sinne kaikille 20 euron lahjakortit. Mun mielestä goodiebagit oli kyllä tosi huiput! Suuret kiitokset siitä kaikille sponsoreille.



 Tosiaan saavuttiin Mellankans yhdessä juhliin hieman myöhässä. Alla kuvaa ihanasta naikkosesta!<3


Kuva: Sarianna

 Postauksesta tuli tosi kuva painotteinen, joten postaan asukuvat myöhemmin omassa postauksessa. Ja suuri kiitos kaikille ketkä olivat järkkäämässä iltaa ja muillekkin! :)<3 Oli kyllä kivat juhlat, toivottavasti nähdään taas pian.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mukavaa oli kyllä :) Tuli herkuteltua kunnolla pitkästä aikaa ;p

      Poista
  2. Jee ihana postaus! Minulta on jääny tarkempi esittely goodie bagista, mutta yritän itsekkin sen jossain vaiheessa saada näkyviin. :) Kiva ilta! <3
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Kiitos muru! <3 Okei, määkin aattelin sen huivin vielä erikseen ottaa mukaan johonki asukuvaan esim. :) Oli kyllä ihana ilta ,toivottavasti pian olisi lisää vastaavia! :) <3

      Poista