10 heinäkuuta 2015

Ei ole RAKKAUTTA ilman tuskaa

 Moikka! Musta ei oo nyt kuulunut mitään, kun inttileskeys alkoi maanantaina. Vaikka kuvia ja muuta postattavaa on kertynyt jo ihan mukavasti. Kun Jami lähti oon ottanut sen yllättävän raskaasti. En olettanut sen olevan näinkin vaikeeta. Eikä se kaikilla muilla välttämättä olekkaan. En oo tottunut olemaan yhtään yksin, varsinkaan nukkumaan. Aina kun oon asunut omillani oon jo seurustellut Jaminkanssa ja hän on ollut mun luona yötä joka yö. (Sitä ennen oon vaan asunut porukoilla)
Oon rehellisesti sanottuna itkenytkin niin paljon että välillä on pääkipeä ja elimistö vastustelee niin paljon ettei tee mieli ruokaa ollenkaan. Toivonmukaan tää tästä helpottaa ajankanssa ja pakkohan se on, mutta en vaan osaa nauttia, vaikka nyt ois aikaa tehä mitä vain. :)


Vielä pitäs pari kolme viikoa oikeesti odottaa että nähdään, mutta nyt sunnuntaina siellä on vierailu päivä ja aion mennä käymään. :) Tullee ihan kiva matka kun yhteen suuntaan noin joku 355km. Ja kaikista pahin on että pitäs aamu 5ltä lähteä ajamaan. Mutta on se sen arvota, että näkee oman rakkaansa.<3 Voi olla kyllä että ikävä pahenee kun näkee välissä. Näin sitä huomaa kuinka paljon oikeesti toista rakastaa. En ois itekkään uskonut että tulee näin paha ikävä! Mutta päivä kerrallaan eteen päin! :)<3 Ollaan lokakuussa seurusteltu jo 4-vuotta niin alkaa olla suhde jo tosi vankalla pohjalla niin se vähän helpottaa.


Oon myös tässä alkuviikon aikana oppinut ymmärtään niin paljon enempi asioita entä koko vuoden aikana! Ehkä tää jotenki vahvistaa meitä! :) Tsemppiä muillekkin jotka tämän joutuu tai on kokenut! <3 Palataan joku päivä vähän erinlaisilla postauksilla! :) Tää oli vähän tämmänen avautuminen! :D haha :> Moikkamoi! <3

8 kommenttia:

  1. Kyl sää pärjäät! Tsemppei ja nähään ku tuun Ouluun takas. :) <3
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mella! :) Kiitos! :) <3 Ehdottomasti pitää nähä pitkästä aikaa! :) <3

      Poista
  2. Hei! :) Kävin haastamassa just sut Liebster Award Discover new blogs - haasteeseen. Käy kurkkaamassa ja toivon, että otat haasteen vastaan ja laitat kiertämään blogeihin. Itse sain juuri tämän haasteen vastaan ja nyt haastan sinut mukaan lukien. Hyvää kesää ♥
    http://mirandlife.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-discover-new-blogs.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! <3 Otan sen vastaan ilomielin! :) Sinne kanssa hyvät kesät! <3

      Poista
  3. Puol vuotta menee nopeesti ,, alku tietty hankalaa.. Nää oot nii vahva akkeli että kyllä pärjäät ;) <3 olet rakas :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No menee :) ne kyl yrittää pakottaa jamit aukkiin eli vuoden mieheksi :/ pärjään pärjään ♡ sääkin oot rakas ♡♡♡ <3

      Poista