15 maaliskuuta 2015

Kuulumisia ja höpinää

Moikka murut! <3 Tälläviikolla on ehtinyt tapahtua niin paljon, etten tiedä mistä aloittaisin, päätin kumminkin aloittaa uudesta takista ja koota pari kollaasia uusimmista kuvista. Tosiaan kevät alkaa olla jo hyvinkin aluillaan ja lumet alkaa sulaa. Sen kunniaksi piti käydä vaihtamassa takkia uudempaan ja kevyempään! :) 


Alkuviikosta maanataina sain tuliaisia lontoosta. Ehdottomasti oma suosikki tuliaisista oli cocacola lip smacker paketti! <3 (Saatiin kultsinkanssa samanlaiset hupparitkin.)


 Tiistaina käytiin mummon kanssa hiustukusta ostaan värejä, joilla värjättiin mummon juurikasvu piiloon. Mummo tykkäsi tosi paljon lopputuloksesta, joka oli omasta mielestäkin tosi hyvin onnistunut. Tukussa oli tarjouksessa nuo puhelinlanka pompulat ja löyty kivan väriset niin pitihän ne samalla kotiuttaa. Sain mummolta myös hacmannin savonnia sarjan kahvilusikoita, joita minulla olikin vähemmän kuin muita aterimia. Tarpeeseen tuli siis!


Torstaina koulussa oli tosi mukava päivä. Harjoiteltiin tekemään pareittain geelilakkauksia. Parilleni tekemäni kynnet onnistuivat tosi hyvin ekaksi kerraksi. Omiin kynsiin lisäsin geelauksen jälkeen glitteriä, niin sain niistä enemmän itseni näköiset. :) Perjantaina tein manikyyrin parafiini hoidolla Oonalle.


 Lauantaina käytiin porukalla hohtokeilaamassa heinäpään keilahallilla. Tällä kertaa voitin ja sain samalla tehtyä uuden oman piste ennätyksen. (155 xd) Yhdessä kuvassa tämäkuun livboksissa tullutta rimmelin huulipunaa, jotta näette kuin pigmenttinen se on, ja herkullinen kana nachosalaatti, nams!


Siinä oli nopeasti selitettynä minun viikko. Miten teidän viikko on sujunut?:) 

7 kommenttia:

  1. Cittarissa oon nähnyt noita puhelinlanka pimpuloita setteinä , pitäs hamstrata niitä itellekkin varastoon .. eihän ne tietty oo invisibobblen veroisia , mutta ... :). Ihana tuo huppari !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa en oo ite ees hoksannut :) Tulee aina pyörehettyä niin nopeaa kaupassa, ku ukko mukana hoputtamassa. Kiitoksia :)

      Poista
    2. Ja eihän niissä pompuloissa suuria eroja ole ;)

      Poista
  2. Noi invisibobblet on tosi toimivia ja säästää hiuksia! En enää vaihtais tavallisiin ponnareihin. Kiva blogi sulla! Liityppä lukijaksi jos kiinnostuit seuraamaan höpinöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ja niin söpön väriä vaihtoehdoja tarjolla! :) Kävin kurkkaamassa, tykkäsin, jäin lukiaksi<3 Kaunokainen oot:)

      Poista
  3. Noi london hupparit on nii siistit ! ja noi huulirasvat namskis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tyksin itekki :) Ainut vaan niin oon tottunu käyttään vetoketjullisia huppareita yleensä :D Hih :)

      Poista